Mitä maksaa?

Jäsen-, vuosi-, ja kausimaksut

Ei harrastusmaksuja. Ainakaan toistaiseksi näitä ei ole ollut tarpeen kerätä.
Vapaaehtoista yhdistyksen kannatusmaksua mm. varustehankintojen mahdollistamiseksi suositellaan, katso "KAUPPA". Kympin tuotetta voi ostaa kerralla useammankin ;-)

Alkeiskurssit

Alkeiskurssi itsessään on maksuton. Kurssille osallistuminen ei edellytä osallistumista loppukokeeseen, joka on maksullinen.
Lue lisää alkeiskurssista sen infosivulta.

Karateliiton harrastuslisenssi

Treenaaminen sinällään on seurassamme siis maksutonta. Olemme kuitenkin Suomen Karateliiton jäsen, ja noudatamme liiton linjaamia periaatteita. Näihin kuuluu mm. harrastajalisenssin hankkiminen. Lisenssi on edullinen (15 € vuonna 2024) ja mahdollistaa myös lajia varten räätälöidyn vakuutuksen hankkimisen lisenssin yhteydessä. Lisätietoja ja lisenssin hankkiminen Karateliiton nettisivuilla.
Lisenssi tulee olla hankittuna kaikilla harrastajillamme tammikuun loppuun mennessä. Kesken kauden mukaan tulevilla on kahden viikon verran aikaa järjestää lisenssiasia kuntoon. Tuo osoitus voimassa olevasta lisenssistä näytille harjoituksiin, niin ohjaajamme kirjaavat tästä merkinnän nimilistaan.

Varusteet

Vaikka treenaaminen normiverkkareissa onkin mahdollista, hankkivat harrastajamme käytännössä kaikki kuitenkin ennemmin tai myöhemmin karatepuvun.
Pukuja on tarkoituksesta riippuen useita eri malleja ja myös käytetty kangaslaatu vaihtelee. Hinnat riippuvat siis toimittajasta, puvun merkistä ja mallista sekä laadusta. Mitään yksikäsitteistä hintaa on mahdotonta antaa, mutta jo parilla kympillä saa peruspuvun, jonka kanssa harrastus on hyvä aloittaa. Lajiin "hurahtaneet" saattavat hankkia jo useamman sadan euron hintaisen asun, kun oma suuntaus ja tyyli alkavat löytää muotonsa. Karatepuvun lisäksi on hyvä myöhemmin hankkia myös suojia, jos ottelutreeni kiinnostaa.
Parhaan käsityksen saat tutustumalla esimerkiksi etusivun mainostajiemme valikoimaan ja kysymällä kauppiaalta vinkkejä.

Ostaminen

Kaikki rahaliikenne on keskitetty tehtäväksi nettikaupan (yläpalkin KAUPPA) kautta, missä on myös nähtävillä ajantasainen tuotevalikoima esim. pukumerkkien osalta.
Emme käsittele käteistä rahaa kuin poikkeustapauksissa.